Pullojen kerääminen

Canit lyhyesti

Kyseessä on kännyköihin ja tabletteihin asennettava appi, ohjelma, Siitä on kirjoitettu kesällä 2019 tämän nettisivun lisäksi myös Ylen Uutisissa. Uutisjutussa Canitin kerrotaan hyödyntävän sellaista liikeideaa, johon PullojenKerääminen.Comin tekijä itse asiassa tutustui aivan muussa yhteydessä — lukiessaan joltakin keskustelufoorumilta pullobisnekseen liittyviä ideoita.

Canitin idea on toimia helppokäyttöisenä mobiilisovelluksena, jolla lisätienestiä kaipaavat yli 16-vuotiaat nuoret, ja toki täysi-ikäisetkin, voivat ostaa esimerkiksi pussillisen pulloja/tölkkejä jonkun kotoa. Eli kyseessä on myyntialusta, jossa tölkkejä ja pulloja voi kaupata, ja tarjota niitä jonkun toisen ostettavaksi — ja haettavaksi.

Kaksi hinnoittelutapaa; tässä Tarkka-ilmoituksen tiedot

Ostaja maksaa Canitin kautta puolet siitä summasta, jonka hän tulee saamaan palauttaessaan tölkit ja pullot palautusautomaattiin. Toisaalta myyjä saa diilistä 25 prosenttia, eli neljäsosan. Arvatenkin viimeinen neljännes menee itse Canitille.

Lisätietoja

Lisätietoja Canit-palvelusta voi lukea sen nettisivuilta osoitteesta canit-app.com/fi. Canit-sovellus on saatavilla App Storesta sekä Google Playsta.

Promovideo